Salon Viitanlaakson aluetta halkovan voimalinjan luonto muuttuu aiempaa monimuotoisemmaksi. Kaupungin viheraluetiimi aikoo perustaa alueelle niittyjä, joilla vaalitaan luonnonkasveja ja joita leikataan nykyistä nurmikkoa harvemmin.
– Koko voimalinjan aluetta ei muuteta, vaan tiettyjä kohteita, Salon kaupunginpuutarhuri Matti Nikander selittää.
Voimalinjan alla on nyt hoidettu rehevä nurmikkoalue, jota on leikattu kasvukaudella säännöllisesti. Nikander sanoo, että koska alue on rehevää, ei riitä, että siellä yksistään harvennetaan niittoa. Perustettavia niittyjä varten tilalle vaihdetaan nykyistä köyhempi kasvualusta, jonne kylvetään luonnonkasvien seos.
Viitanlaakson alue nousi esimerkkikohteeksi, kun Osmo Friberg (kok.) teki valtuustoaloitteen niittylajien elinympäristön lisäämiseksi Salossa. Asiaa käsiteltiin kaupunkikehityslautakunnassa, jossa muun muassa päätettiin, että luonnon monimuotoisuutta lisätään viheraluetiimin harkinnan mukaan sen hoitamilla viheralueilla.
Valtuustoaloitteessa oli myös mainittu tyhjät tontit, joiden niittämistä esimerkiksi Viitanlaaksossa esitettiin vähennettäväksi. Salon tyhjiä tontteja aiotaan kuitenkin jatkossakin hoitaa niittämällä, jotta ne eivät pusikoidu.
Viitanlaaksossa puuvartiset kasvit valtaisivat nopeasti elintilaa, mistä Nikander mainitsee esimerkiksi leikkikentän kohdan. Kun Viitanlaakson Kirsikkapuistoon perustettiin muutama vuosi sitten leikkikenttä, alueelle oli jo vahvasti levittäytymässä koivu.
Viheraluetiimi aikoo jatkossa lisätä avoimien viheralueiden osuutta muillakin hoitamillaan viheralueilla. Nikander sanoo, että yksi esimerkkikohde voisi olla Tupurissa Iltaruskonpuistossa.
Samalla kun kaupungin viheralueiden hoitoa muutetaan, siitä myös tiedotetaan alueen asukkaita.
Nikander sanoo, että asiasta voidaan tiedottaa esimerkiksi paikalla olevilla kylteillä. Muutostyöt saattavat herättää monenlaisia kysymyksiä, mutta työn tulos näkyy vasta myöhemmin muutaman kasvukauden jälkeen.
Ensimmäiseksi kaavaillussa kohteessa Viitanlaaksossa toimeen päästäisiin ensi vuonna ja muutos näkyisi muutaman vuoden kuluttua.
Miltä voimalinjan alueella silloin voisi näyttää?
– Ainakin kasvillisuus näyttäytyisi korkeampana, Nikander kuvailee.
Mitä alueella sitten kasvaisi, jää nähtäväksi. Nikander sanoo, että kasvupaikka on avoin ja sääolosuhteiltaan äärevä. Sää voi vaihdella hyvin kylmän ja lämpimän välillä.
Monipuoliset luonnonkasvit houkuttelevat pölyttäjiä, joten muutoksesta hyötyvät myös hätää kärsimässä olevat pörriäiset.
Muutoksesta on myös taloudellista hyötyä, vaikka perustamisesta koituukin ensin kuluja. Myöhemmin säästöä tulee kuitenkin siitä, että niittokerrat harvenevat.
Ohikulkutien sillan kupeessa on kaupunkialueen ainoa niitty, se vanha myllymäki, missä aikoinaan laskettiin mäkeä. Se kasvaa umpeen, kun kaupunki ei hoida.
Miten käy uusille viheralueille, kun vanhatkin jäävät hoitamatta? Se mäki on pariin otteeseen kartoitettu, ja siellä kukkii harvinaisia lajeja, vaan ei enää montaa vuotta. Pajurisukko on seuraava aste.
Hyvä että nurmikoita kasvaa.
Halikon keskustan ”ojan” varren pusikoiden raivaustyöt vei mukanaan satakielen laulun. Ei taida tirpoille muutenkaan olla pesimäpaikkoja tarjolla mutta jokunen pusikko voitaisiin säästääkin. Avohakataan sitten vasta kun toisaalla on asuinpuskia tarjolla.
Pusikoitumista tosiaan ihan turhaan halutaan estää. Villinä rehottavat heinikot eivät luontoarvojen kannalta merkittäviä ole, joten edes harva puusto olisi selkeä parannus ja aivan kuten talousmetsissäkin myös kaupungeissa on paikkansa tiheiköille.
Puuston varjostus myös nitistäisi pahinta heinikkoa, jolloin tilaa saisivat myös metsäisemmät aluskasvillisuuden lajit. Lisäksi Salon- ja Halikonjoen rannoilla olisi potentiaalia hienoille ulkoilureiteille, jos sinne kasvaisi harva puusto nykyisen rehottavan heinikon sijaan.
Kun metsään tehdään avohakkuu, se on monelle kauhistus. Mutta kaupungissa joutomaan tai niittyjen umpeenkasvu tuntuu myös olevan vaikea asia. Erikoista.
Ensin tulee pajukko ja sen jälkeen kuusi ja tämän jälkeen on maa niin hapan, että ei kasva edes kielo.
Niityillä ei kuulu olla puustoa, vain heinäkasveja, muuten se ei ole niitty.
Jos jätetään liioittelu kuusen happamoittavasta vaikutuksesta pois, huomataan entisen heinikon tilalla kasvavan elinvoimainen metsikkö, jonka hoitoa eli hakkuita alueen asukkaat vastustavat viimeiseen saakka.
Toki niitty lakkaa olemasta metsittymisen myötä niitty, mutta metsäisemmäksi kehittyvä alue on ihan hyvä vaihtoehto heinikolle ja varsinkin hoidetulle nurmikolle. Lisäksi niitylle mahtuu harvaa puustoa ja pensaita.
Toisaalta onhan Suomessa vireillä metsän pinta-alan lisäämiseen tähtäävä hanke. Salossa on paljon tähän soveltuvia alueita, joita täällä taidetaan parhaillaan kartoittaa.
Mikä se oli lehtiartikkelin aihe? Taidettiin puhua niittyjen perustamisesta eikä metsittämisestä, jokseenkin eri asiat.
Kannattaa muuten googlettaa, mitä kuusimetsä tekee metsänpohjalle, että ei nolaa itseään. Toinen vaihtoehto on mennä kuusikkoon katsomaan, asia kyllä valkenee.
Niittyjen perustamisen voisi toteuttaa niin, että kylätoimikunnista pääsisivät halukkaat mukaan. Oppi vietäisiin taholle, joka edesauttaisi kaupungin mailla olevien joutoheinikoiden muuttamista niityksi.
Ulkohommia, joten koronakauden turvavälit on helppo pitää.
Itse tuon metsittymisen otit puheeksi. Ja ylipäätään aiheena oli monimuotoisuuden parantaminen. Erikoista, jos luontaisesti kehittyvä luonto kaipaa siihen ihmisen apua. Niittyjenkin perustamisessa ajatus oli pyrkimys vähentää alueiden hoidon tarvetta.
Tiedän kyllä ilman hakukoneen käyttöäkin, että kuusi happamoittaa maaperää. Ei kuitenkaan läheskään siinä määrin kuin kerroit.
Lisäksi kuusikon käsittelyä on kymmeniä tai satoja vuosia aikaa miettiä, jos happamoituminen tai muu kehittyminen alkaa huolettaa.