Anu Laitila on kysytty nainen näinä päivinä. Viron 100-vuotisjuhla aiheuttaa omaa kiirettään Suomen Viron-instituutin johtajalle, jonka toimipiste sijaitsee Tallinnan Vanhassakaupungissa, aivan Pyhän Nikolauksen kirkon kupeessa, Kirjailijaliiton talossa.
Paikka on varsin luonteva ihmiselle, jonka pääaine yliopistossa oli kotimainen kirjallisuus, yhtenä sivuaineena viro ja jonka aiempi työkokemus pitää sisällään kirjallisuuden ja lukemisen edistämistä. Viime vuonna Viron-instituutti koordinoi Suomen 100-vuotisjuhlinnan päähankkeet Tallinnassa, mikä tarkoitti vauhdikkaita päiviä Laitilalle ja koko henkilökunnalle.
Nyt on asemamaan oman juhlan vuoro. Viron 100-vuotisten tapahtumat jatkuvat vuoden loppuun ja osa vielä sen jälkeenkin, aina helmikuuhun 2020, jolloin tulee 100 vuotta Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamisesta. Siihen asti olisi Suomikin voinut juhlia, johtihan J. K. Paasikivi Suomen valtuuskunnan Tarttoon vahvistamaan rauhan ja rajat Neuvosto-Venäjän kanssa.
Urheilija rakastui yliopistoon
Mutta siirrytään sadan vuoden takaa läheisempään historiaan, 1980–90-luvulle. Anu Laitila oli tuolloin lahjakas yleisurheilija. Lajiksi valikoitui kiekonheitto.
— Olin lapsena aika utelias ja toimelias. Urheilun kautta pääsin näkemään uusia paikkoja ja tutustumaan ihmisiin, mutta urheilulukiossa tajusin sen, ettei minusta tulisi ammattiurheilijaa.
Kun kiekonheittäjä Pohjois-Pohjanmaalta astelee Helsingin yliopistoon ja alkaa opiskella kotimaista kirjallisuutta, siinä voisi olla kulttuurishokin ainekset kasassa.
— Tunsin tulleeni kotiin! Tämä on rakkaudentunnustukseni yliopistoa kohtaan. Viihdyin humanistiopiskelijana todella hyvin.
Anu Laitilan ja muiden 2000-luvun alun humanistiopiskelijoiden elämänmenoa on tallentunut Jani Saxellin avainromaaniin Minä, Lotta ja Päivikki (WSOY, 2003).
Suunnitelmat eivät olleet erityisen selkiintyneitä, mutta luottamusta tulevaan riitti.
— Isä kysyi minua pääsykoematkaan saattaessaan, että mikä sinusta sitten tulee. Sanoin, että toimittaja, ehkä, Laitila muistelee.
Ennustus ei ollut huono: Laitila teki vapaan toimittajan että suomentajan töitä. Hän innostui Viron kielestä ja kulttuurista opiskelijavaihdossa Tarton yliopistossa.
— Harkitsin jatko-opintoja, mutta professori Pirjo Lyytikäinen neuvoi hankkimaan työpaikan. Saatoin vähän loukkaantuakin, mutta sittemmin olen ajatellut, että neuvo oli paras mahdollinen.
Talousopinnoilla eteenpäin
Nuoren Voiman liiton toiminnanjohtajana humanisti oppi uusia taitoja kuten taloushallintoa. Lukukeskuksen toiminnanjohtajan työ syvensi Laitilan johtajakokemusta: organisaatio kasvoi ja uudistui.
Hän harjaantui suoriutumaan rauhallisella mielellä käytännön ongelmista ja katsomaan eteenpäin, visioimaan.
— Urani on ollut hyvällä tavalla nousujohteinen, olen kasvanut työn mukana ja hahmottanut, mitä osaan ja missä tahdon vielä kehittyä. Ehkä tämä on ikäkysymyskin, täytin hiljattain 40 vuotta.
Seuraavaksi Laitila aikoo opiskella johtamista ja taloutta: Executive MBA-opinnot Henley Business Schoolissa ovat jo alkaneet.
— Opiskelu on ollut yksi unelmistani, jonka päätin toteuttaa arjen kiireisyydestä huolimatta. Ei oikeastaan voi jäädä odottamaan parasta ajankohtaa, sitä ei kenties tule. Vaikka elämä on täyteläistä, oloni on tyytyväinen ja tasainen.
Laitila korostaa saavuttaneensa humanistisessa tiedekunnassa sisällöllisen pätevyyden, jolla on ollut iso merkitys työuralla.
— Bisnesopinnot mahdollistavat ammatillisen kasvun. Tiedonjano ei ole sammunut, päinvastoin. Kun innostun jostakin, alan kulkea sitä kohti. Toisinaan tavoitteiden saavuttaminen on työvoitto, mutta joskus asioita tapahtuu nopeastikin.
Esikoinen ajattelee viroksi
Yksi Laitilan suurista unelmista toteutui, kun hänestä tuli äiti. Esikoinen Saimi on nyt 8-vuotias ja Linnea 5. Saimi käy koulua Tallinnassa ja Linnea on saman opinahjon päiväkodissa. Aviomies, kansanedustaja Timo Harakka, asuu viikot Helsingissä ja viikonloput Tallinnassa, ellei perhe sitten tule vuorostaan Helsingin-kotiin.
— Arkemme sujuvuuden salaisuus on minun äitini. Ilman hänen apuaan tästä ei olisi selvitty. Hänen ansiostaan olen voinut matkustaa tai tehdä joskus pitempiä työpäiviä. Olen itse parempi äiti, kun saan välillä etäisyyttä kotiin.
Saimi oli 5-vuotias, kun perhe asettui Tallinnaan. Päiväkodin aloittaminen vieraalla kielellä ei ollut ihan helppoa herkälle lapselle. Tyttö katseli ja kuunteli, alkoi vähitellen rentoutua ja noin vuotta myöhemmin puhui jo sujuvaa viroa.
— Saimi sanoo jo välillä ajattelevansa viroksi, vaikka puhumme tietysti kotona suomea. Päiväkodin, koulun ja ystävien vaikutus on niin suuri, Laitila sanoo.
Linnealle kotiutuminen on ollut mutkatonta, koska hänellä ei ole muistikuvia muusta. Laitila arvelee, että tytöt osaavat ainakin myöhemmällä iällä arvostaa bonuskieltä, jonka ovat nyt saaneet oppia.
Perheeseen kuuluu myös puolison 18-vuotias poika, joka käy lukion toista luokkaa Helsingissä.
Alakoulun totiset opiskelijat
Perhe-elämä Tallinnassa tarjoaa hyvän kurkistusluukun virolaiseen elämänmenoon. Anu Laitila sanoo tekevänsä arjen havainnointia joka päivä. Naapurimaiden erot eivät aina ole suurensuuria, mutta niitä on.
— Suomessa opettajan ammatti on tavattoman arvostettu ja opettajankoulutukseen pyrkivät motivoituneet, etevät nuoret paikoista kilpaillen. Virossa taas opettajakunta ikääntyy, eikä alalle tahdota saada nuoria lupauksia.
Raha on yksi tekijä, opettajat ja myös yliopistossa työskentelevät ovat pahassa palkkakuopassa Virossa. Koulutusta kuitenkin arvostetaan, ja viimeaikainen Pisa-menestys osoittaa, että lasten ja nuorten osaamiseen satsataan.
— Koulunkäynti on jo pienten lasten kohdalla tavoitteellisempaa ja akateemisempaa, samoin päiväkodin opetus. Suomessa lapsen annetaan oppia leikin ja ryhmässä tekemisen kautta, Virossa vaatimustaso on hivenen tiukempi.
Jo päiväkodeissa on erilliset musiikki- ja liikuntatunnit. Iltapäivisin alkaa monipuolinen kerhotoiminta. Lapsen lukujärjestykseen voi koulun jälkeen kuulua soittotunteja, urheilua ja taideaineita. Hyvänä asiana voi pitää sitä, että illat voi rauhoittaa perhe-elämälle.
Virossa ei käytetä kurahousuja
Vaikka Viro on tullut tunnetuksi digibrändistään, kouluissa digi-ihme ei välttämättä näy.
— On aika paljon opettajasta kiinni, millaisin menetelmin lapset oppia saavat, eikä digiloikka ole itsestäänselvyys, Laitila toteaa.
Vanhemmat ovat vaativia koulujen suhteen, ja Tallinnan suosituimmissa kouluissa järjestetään pääsykokeet jo ekaluokkalaisille.
— Tallinnassa perheet haluvat parasta mahdollista opetusta. Suomessa luotetaan enemmän siihen, että koulu ylimalkaan on laadukas ja että lähikoulu voi olla lapselle paras ratkaisu.
Laitilan tyttärille yksi asia virolaisessa päiväkodissa on tuottanut hieman tuskaa: kahden tunnin päiväuni kuuluu asiaan esikouluikäistenkin kohdalla. Muitakin eroja on.
— Suomessa lapset ulkoilevat säässä kuin säässä. Tallinnassa vuosisatainen kaupunkikulttuuri näkyy siinä, että lapset pukeutuvat kauniisti ja ovat enemmän sisällä. Kurahousukulttuuria ei ole. Perheen kesken välillä vitsailemme, että virolaiset ovat sokerista tehtyjä.
Suomi juhli näyttävästi
Johtajanpestin toistaiseksi vaativin työmaa on liittynyt Suomi 100 -juhlavuoteen. Tasavuotisten valmistelu alkoi jo hyvissä ajoin, ja Laitila sulattelee nyt jälkitunnelmia hyvillä mielin. Isot tuotantovastuut kysyivät riskinottoa järjestäjiltä, mutta kaikki sujui lopultakin varsin juohevasti.
— Kokemus oli kaikessa rankkuudessaan hieno. Isoimmat hankkeet rahoitettiin suurimmaksi osaksi yksityisellä rahoituksella, ja Suomi 100 -päätapahtuma Tallinnassa veti yleisöä hienosti. Molempien maiden presidentit ja pääministerit olivat mukana suomalais-virolaisessa ulkoilmakonsertissa Vapaudenaukiolla kesäkuussa.
100 esinettä Suomesta -näyttely on kiertänyt Tallinnan lisäksi Helsingissä, Riiassa, Oslossa ja Madridissa. Anna Kortelaisen ja Pekka Toivasen koostamasta kokonaisuudesta tulee myös pienempi Life in Finland -näyttely, joka suuntaa syksyllä Liettuaan ja ensi vuonna Japaniin.
Siltaa viron- ja venäjänkielisten välille
Viron valtio on ottanut tavoitteeksi Venäjän rajakaupunki Narvan kehittämisen niin talouden kuin kulttuurinkin osalta. Presidentinkanslia toimii osan itsenäisyyden juhlavuodesta Narvassa, ja kansallisen yhtenäisyyden tunnetta haetaan nyt myös suhteessa venäläisvähemmistöön.
Laitila pitää politiikan käännettä tervetulleena. Viron tiukka kielilaki asettaa rajansa sille, miten venäjää äidinkielenään puhuva etenee opinnoissaan ja työurallaan. Suurin osa lukio-opinnoista on suoritettava viroksi.
— Ymmärrän kielilain taustan suhteessa traumaattiseen miehityshistoriaan, mutta äidinkieli on kuitenkin tunnekieli, jolla ihminen kaikkein syvällisimmin ilmaisee itseään. Äidinkieli, kulttuuri ja historia ovat tie ihmisen sydämeen.
Viime vuosina Viron kulttuurivaikuttajat ja poliitikot ovat tehneet paljon hyvää maan kielikysymyksen ja maan yhtenäisyyden eteen.
— Tarton yliopiston Narvan-toimipisteen rehtori Kristina Kallas on ollut kriittinen ja asiantunteva kulttuuritulkki viron- ja venäjänkielisten välillä, samoin poliitikko Jevgeni Ossinovski, Laitila kertoo.
Krimin miehitys loi jännitteitä
Ukrainan kriisi ja Venäjän voimapolitiikka ovat nostattaneet pelkoa Virossa ja koko Euroopassa. 97 prosenttia Narvan asukkaista on venäjänkielisiä.
— Krimin miehityksen jälkeen kysyttiin, onko Narva seuraavana vuorossa. Viron venäjänkieliset haluavat kuitenkin ennen kaikkea rauhallista elämää kotimaassaan.
Suomen Viron-instituutti järjestää yhdessä Pietarin-instituutin kanssa Narvassa kevätseminaarin suomen kielen opettajille Virosta ja Venäjältä.
— Suunnittelemme myös koulutusohjelmaa, jossa paneudutaan vieraiden kielten opettamiseen ja suomalaiseen kasvatusfilosofiaan.
Narva hakee Euroopan kulttuuripääkaupungin asemaa vuodelle 2024. Myös kaupunkifestivaali, Tallinn Music Week, laajenee jatkossa Narvaan nimellä Station Narva. Tapahtumaa johtava Helen Sildna on yksi Laitilan mainitsemista kulttuuri- ja mielipidevaikuttajista.
Virossa kulttuuri kuuluu kaikille
Anu Laitila uskoo oppineensa johtajavuosinaan rohkeutta kohdata vaikeudet, hoitaa asiat asioina ja suunnata eteenpäin. Johtajan työ vaatii halua uudistua ja kehittyä.
— Olen saanut hyvän pohjan työelämälle ja koetan nyt uusilla opinnoilla valmistautua seuraaviin tehtäviin, mitä ne sitten ovatkaan.
Laitila virkistää itseään liikunnalla ja kulttuurilla. Säännöllinen jumppa pitää selkäkivun kurissa. Virossa kirjallisuusihmiselle on avautunut uusia kulttuurinautintoja.
— Tallinnan musiikkielämä on vilkasta ja korkeatasoista. Olen oppinut käymään konserteissa, jopa oopperassa ja baletissa.
Laulava vallankumous on tuttu sanapari naapurimaasta. Kuorolaululla on yhä merkittävä osa virolaisessa identiteetissä, Laitila toteaa.
— Viron 100-vuotisjuhlintaan kuuluu ilman muuta kuorolaulua ja kansantanssia, pienistä lapsista aikuisiin. Aktiivinen kulttuuriharrastus yhdistää virolaisia ammatista ja taustasta riippumatta. Konserteissa ja teatterissa käyvät kaikki, aivan tavalliset ihmiset.
Laitila pitää myös tavasta, jolla isänmaallisuus näkyy virolaisten arjessa ja juhlassa. Hän tuntee itsekin tulleensa entistä isänmaallisemmaksi Tallinnassa asuessaan.
Tasa-arvon ja suvaitsevuuden presidentti
Anu Laitila arvostaa virolaista dynaamisuutta: uusia hankkeita syntyy nopeasti, eikä hienosäätöön käytetä kohtuuttomasti aikaa.
— Viro on joissakin suhteissa vanha ja konservatiivinen, mutta toisaalta nuori ja sukkela käänteissään. Nopealiikkeisyys on osa kulttuuria, vaikka vauhdilla onkin välillä varjopuolensa, Laitila kuvaa.
Entä missä Viro voisi katsoa mallia pohjoisemmasta naapurista? Ainakin tasa-arvokysymyksissä: Me too -kampanja ei ole suuremmin nostattanut keskustelua lahden tuolla puolen. Vaisu reaktio ei johtune siitä, että virolaiset miehet käyttäisivät valtaansa poikkeuksellisen hyvin.
— Tässä suomalaisilla on pidempi historia pohjoismaisine arvoineen. Luottamuksen, osallisuuden ja tasa-arvon eteen on tehty töitä.
Yhdenvertaisuus on kuitenkin saanut nyt korkean tason puolestapuhujan Virossa.
— Presidentti Kersti Kaljulaid on terävä ja kantaaottava mielipidevaikuttaja. Hän puhuu vakuuttavasti suvaitsevaisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Kaiken lisäksi hän on ihmisenä mutkaton ja helposti lähestyttävä. Viro on tarvinnut sellaista johtajaa, Laitila iloitsee.
Anu Laitilan henkilöhaastattelu on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/04/18.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.