"Kaikki roolit ovat tosi työtä, yhtä vakavia."
Viihdetaiteilija, näyttelijä-muusikko Vesa-Matti Loiri on kuollut. Asian STT:lle vahvisti Loirin asiainhoitaja.
77-vuotias Loiri kuoli keskiviikkona helsinkiläisessä sairaalassa. Hän kuoli syöpään, josta hän oli saanut diagnoosin alkuvuodesta. Loirin kerrotaan olleen valmis "yhden matkan päättymiseen ja toisen alkamiseen".
Kuolinvuoteeltaan Loiri halusi kiittää vielä kaikkia läheisiä, ystäviä ja työtovereita sekä erityisesti koko Suomen kansaa kaikesta kokemastaan.
– Loiri koki kiitollisena eläneensä eriskummallisen ja täyden elämän, jossa mitään ei jäänyt kokematta. Monet työt, unelmat ja intohimot saattoivat hänet uskomattomille retkille sekä kohtaamisiin lukemattoman määrän ihmisiä kanssa, Loirin asiainhoitaja Pete Eklund kertoo tiedotteessa.
Vesa-Matti Loiri oli ainutlaatuinen taiteilija suomalaisen kulttuurin historiassa. Loiri kykeni liikkumaan luontevasti viihteen ja taiteen rajapinnan molemmin puolin menettämättä uskottavuuttaan. Se on harvinaista maassa, jossa taiteilijat ovat joko vakavasti otettavia taiteentekijöitä tai sielunsa hömpälle myyneitä hahmoja.
Loiri uskoi, että koomikko kykenee saamaan draamaroolistakin irti enemmän tasoja.
– Jos ei näe traagisesta tai pahasta roolihenkilöstä muuta kuin kirjoitetun tarinan, tulkinta jää pintapuoliseksi. Luulen, että koomikoilla on etu tässä, Loiri luonnehti Toopelivisio-kirjassa vuonna 2006.
Loirin filmiura alkoi lahjakkaana teinitähtenä 16-vuotiaana 1960-luvun alussa Mikko Niskasen sota-aikadraamassa Pojat. Tämän jälkeen hän hakeutui teatterikouluun ja pääsi Kalle Holmbergin ohjaamaan musiikkinäytelmään Lapualaisooppera.
Holmberg muisteli aikanaan näyttelijän vahvaa karismaa ja ainutlaatuista ääntä, joka oli samaan aikaan käheä ja kirkas.
Kuuluisaksi Loiri havaitsi tulleensa "yhdessä yössä" 1960-luvun lopulla, kun hän voitti kaatuilun epävirallisen SM-kisan suositussa televisio-ohjelmassa Jatkoaika.
Pertti "Spede" Pasasen varhaisia komedioita ihastellut Loiri rekrytoitiin mukaan Spede-leffaan Noin 7 veljestä vuonna 1968. Esiintyjävirtuoosi kasvatti pientä rooliaan alati hauskemmaksi, sai siten elokuvassa aiottua enemmän tilaa ja kiinnitettiin Spede-tiimin vakiojäseneksi.
Uuno on numero yksi
1970-luvulla kansa rakastui Loirin ja Pasasen yhteiseen "lehtolapseen", Uuno Turhapuro -komediahahmoon. Reikäpaitaisen sänkinaaman ilmiömäisiä selittelytaitoja ihasteltiin aluksi television Spede Show'ssa ja vuodesta 1973 alkaen valkokankaalta. Leffojen tunnuslaulussa ironisesti mainitun lyksin (luksuksen) ympäröimän turpahuurun suosio synnytti Suomen pisimmän elokuvasarjan, jota tehtiin neljän eri vuosikymmenen aikana.
Turhapuroa on Kansallisbiografiassa luonnehdittu utopistiseksi kuvaksi suomalaisesta miehestä, joka huolettoman tuhattaiturin logiikalla luovii läpi byrokraattisen yhteiskunnan ja perhe-elämän vaatimusten. Elokuvatutkija Kimmo Laineen mukaan Loirin julkisuuskuva rakentui kuitenkin niin erilaisista ja ristiriitaisista piirteistä, ettei Uunon hahmo päässyt sitä täysin hallitsemaan.
– Turhapuro vetosi sekä naisiin että miehiin. Vaimot katsoivat helpottuneina, että tuo on vielä rähjäisempi tyyppi kuin oma ukko. Miehet taas ihailivat, että jees, joku uskaltaa panna akalle hanttiin, Loiri itse analysoi STT:n haastattelussa vuonna 2017.
Draamarooleissaan Loiri tapasi tulkita väkeviä hahmoja, jotka operoivat järjen ja hulluuden välialueella. Vakavista rooleista muistetaan esimerkiksi seppä Ilmarin hahmo Holmbergin kalevalaisessa tv-sarjassa Rauta-aika sekä mieleltään järkkynyt Gunnar elokuvassa Ulvova mylläri.
2000-luvulla Loiri menestyi valkokankaalla myös uuden sukupolven hittielokuvassa Pahat pojat, jossa hän näytteli uskonsekaista alkoholisti-isää.
Loiri itse on todennut, että kaikki roolit ovat tosi työtä, yhtä vakavia.
Ruislinnun laulu korvissani
Laulajanakin Vesa-Matti Loiri pystyi sekä naurattamaan että itkettämään.
Huumorihahmojen hillittömiä ralleja tallentui esimerkiksi Jean-Pierre Kuselan albumille Naurava kulkuri ja Tyyne-hahmon levylle Pim peli pom.
Vakavampaa puolta laulajana edustavat muun muassa menestyneet Eino Leino -tulkinnat, kuten Nocturne, sekä Loirin porautuminen Juha Vainion tuotantoon.
– Meillä kotona vanhempani lukivat paljon, ja minäkin tulin jo skidinä lukeneeksi pari Leinon kirjaa, Loiri muisteli vuonna 2001.
"Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu, kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu", sanoitus on puhutellut laajaa joukkoa suomalaisia Loirin käheän äänen tulkitsemana.
– Se on vain niin ihana runo ja hieno teksti. Minäkin olen tehnyt siitä monta versiota. Aina kun bändini on vaihtunut, niin siitä on tullut uusi, vähän erilainen, mutta teksti ja tunnelma siinä pysyy aina samana, Loiri kertoi taannoin Ylen haastattelussa.
Vuonna 1980 Loiri edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella Huilumies. Jumbosijakaan ei nakertanut miehen kansansuosiota.
Sydämeeni joulun teen
Lukuisista suomalaiskodeista löytyy Loirin joulualbumi Sydämeeni joulun teen, jonka nimikappale on vakiinnuttanut sijansa suomalaisessa joululauluperinteessä. Esimerkiksi vuonna 2019 yksityisten radioiden soitetuin kotimainen joululaulu oli tekijänoikeusjärjestö Gramexin selvityksen mukaan Loirin versio.
Kassu Halosen ja Vexi Salmen laatimasta klassikosta on sittemmin tehty useita sovituksia eri artisteille.
2000-luvullakin Loirin levyt kävivät erinomaisesti kaupaksi. Ivalo-, Inari- ja Kasari-albumien tarjoamat versiot Suomi-popin tunnetuista kappaleista menivät kuin kuumille kiville.
– Suomessa on tehty niin paljon hyviä tekstejä. Levyä tehdessä oli hienoa tutustua näihin sanoituksiin oikein kunnolla, Loiri kertoi Ivalo-albumista STT:n haastattelussa 2006.
Vuonna 2017 Loiri kertoi uskovansa, että lähtisi pitkälle konserttikiertueelle viimeistä kertaa.
"Kuolemanpelkoa ei ole"
Näyttelemisen ja musiikin lisäksi Loiri oli monipuolinen urheilumies. Hänen lajejaan olivat muun muassa biljardi ja jalkapallo. Hänellä oli myös kolme Suomen mestaruutta vesipallossa ja Suomen mestaruus käsipallossa.
Jalkapallossa Loiri arvioi, että hänellä olisi voinut olla mahdollisuuksia maalivahtiammattilaiseksikin, jos siihen aikaan Suomessa lajin ammattilaisia olisi ollut.
– Uskallan väittää, että minulla olisi ollut eväitä ammattipelaajaksi, Loiri sanoi vuonna 2017 STT:n jutussa.
Loirille myönnettiin Pro Finlandia -kunniamerkki vuonna 1996 ja taiteen valtionpalkinto vuonna 2011. Lisäksi hän sai joukon muita huomionosoituksia.
Loirilla oli kumppaneidensa kanssa yhteensä viisi lasta. Heistä kaksi kuoli ennen isäänsä.
Suurista maailmanuskonnoista läheisimmiltä Loirista tuntuivat buddhalaisuus ja hindulaisuus. Hän uskoi, että kaikki suuret opettajat ja ajattelijat puhuvat lopulta samoista asioista.
Taiteilija sanoi STT:n haastattelussa vuonna 2016 uskovansa, että kuolemassa on paljon samaa kuin syntymässä.
– Ensin ihminen on lapsivedessä, äidin vatsassa, ja sitten yhtäkkiä se kuolee tänne elämään. Sitä lyödään vielä perseelle, että tulisi huuto. Samalla tavalla ajattelen kuolemasta. Kuolemanpelkoa ei ole.
Loiri oli syntynyt 4. tammikuuta 1945 Helsingissä.
Puhuttu ja luettu elämäkerta
Vuonna 2019 julkaistiin Jari Tervon kirjoittama Loiri-elämäkerta, josta tuli suuri myyntimenestys.
– Ellei anna kaikkeaan, ei anna mitään, todetaan vuosikymmenten mittaisen taiteilijauran tehneen Loirin elämäkerran alussa.
Tervo on kertonut, että Loiri ei aluksi innostunut elämäkerrasta, mutta muutti sittemmin mielensä ja kertoi asiasta puhelimitse sanomalla "terve, tehdään se vitun kirja".
– Pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun mukaan en olisi lähtenyt, Loiri luonnehti.
Kirjassa todella kerrottiin, jos ei aivan kaikkea, paljon kuitenkin. Julkisessa keskustelussa korostuivat Loirin naissuhteet ja seksikokemukset, joista osa olikin kuvattu varsin suorasukaisesti.
– Tällä miehellä on sellainen elämä, että tyyni toteaminen kuulostaa mielikuvitukselliselta, Tervo kuvasi teoksen kohdetta.
Helsingin Sanomien arvostelu oli otsikoitu sanomalla, että Loirin elämäkerta ei säästele naisjutuissa ja että tulos on osin vaivaannuttava. Suomen Kuvalehden teosarvostelussa kirjaa luonnehdittiin osin hämmentäväksi, mutta hyvällä tavalla.
Kulttuurijournalismiin erikoistunut verkkojulkaisu Kulttuuritoimituksen kritiikki ei ollut mairittelevaa, vaan kirjaa moitittiin (vanhojen) miesten (vähintään keski-ikäisille) miehille suunnatuksi ja sisältävän sovinismia ja pikkutuhmuuksia.
Yhtä kaikki, teos oli myyntimenestys. Kustannusosakeyhtiö Otavalta kerrottiin toukokuussa 2022, että kirja oli myynyt noin 125 000 kappaletta.