Punatiilinen piippu näkyy kauas. Mäntän keskustassa sijaitsevan paperitehtaan uumenissa valmistuu muun muassa wc- ja talouspaperia, käsipyyhkeitä ja nenäliinoja. Ympärillä pyörii kuudentuhannen ihmisen arki ja palvelut.
Tehdas on kaupungin sydän paitsi sijainniltaan myös historialtaan. Ilman tehdasta ei olisi kaupunkia.
Taavetinsaarta kiertäessä on mahdollista nähdä patsaita. Yksi niistä on Antero Toikan Equinox, ja toinen on varsinkin ulkoilijoiden suosikki, Taavetti, joka esittää kalliolla miehen päätä. Miehen pään teki 1900-luvun alussa kivenhakkaaja, kansantaiteilija Urho Heinänen.
Tänä syksynä Metsä Tissuen Mäntän tehdas täyttää 150 vuotta. Yritys sai alkunsa, kun apteekkari Gustaf Adolf Serlachius saapui veneellä Mäntänkoskelle perustaakseen puuhiomon 1868. Matka Tampereelta kesti päivän. Mänttä oli lähes pystymetsää, vailla maantie- ja rautatieyhteyksiä.
Serlachiuksella oli purjeveneessä mukanaan vain kuusi kirvesmiestä. Liiketoiminta kasvoi tulevina vuosikymmeninä riskeistä ja velkaantumisesta huolimatta.
Serlachius-museossa pääsee nauttimaaan niin taiteesta kuin luonnostakin.
Serlachiuksen luonne sai hänet lähtemään Tampereelta kohti vaikeakulkuisia erämaita. Historioitsija Teemu Keskisarjan kutsuu Serlachiusta historiikissaan Paperiperkeleeksi.
– Hänet tunnettiin hyvin vaikeana ihmisenä, joka riitautui joka suuntaan. Mutta omasta yhteisöstään hän halusi pitää huolta, kertoo Serlachius-museoiden tiedottaja Susanna Yläjärvi näyttäessään paikkoja.
Gösta Serlachiuksen setä, ruukinpatruuna G. A. Serlachius tunnettin vaikeana ihmisenä, Serlachiuksen museoiden tiedottaja Susanna Yläjärvi kertoo.
Patruuna teki metsästä kylän: kunta ei kyennyt tehdastoiminnan kasvaessa vastaamaan työläisten tarpeisiin. Serlachiuksen piti järjestää asuntoja ja palveluja.
– Hän perusti tänne koulun ja jopa oman kaupan. Ja paljon vapaa-ajan toimintaa. Se oli patriarkaalinen järjestelmä, jossa patruuna piti alaisistaan huolta, jopa holhosi.
Maantiet ja rautatiekin järjestyivät lähiseudulle, sillä Paperiperkele piti päänsä.
Vaikka Serlachius ei tullut toimeen useiden ihmisten kanssa, hän rakasti taidetta ja keräili sitä intohimoisesti. Miehen ystäväpiiriin kuului muun muassa taiteilija Akseli Gallen-Kallela. Taiteen keräilyä jatkoi sittemmin veljenpoika Gösta Serlachius, joka otti tehtaan johtamisen käsiinsä Gustafin jälkeen.
Miesten nimet näkyvät yhä Serlachius-taidemuseoiden nimissä. Gustaf toimii Mäntän keskustassa, funkkisrakennuksessa, jossa toimi aikoinaan metsäjätin pääkonttorina. Kun hallinto siirtyi 1986 Helsinkiin, jäi konttori vähemmälle käytölle ja taidesäätiö päätti tehdä siitä 2000 alkaen Serlachiuksista ja paperiteollisuuden historiasta kertovan museon.
Gösta toimii taas kolmen kilometrin päässä Mäntän keskustasta Joenniemen kartanon mailla. Nyt näytteillä on Elina Brotheruksen Playground-näyttely, jonka teoksia on ollut esillä vasta Pariisin Pompidou-keskuksessa.
Elina Brotheruksen Playground-näyttelyä.
Museoiden välillä voi liikkua henkilöautolla tai lainaamalla museon polkupyöriä. Lähdetään siis kartanolle.
Paperijohtaja Gösta Serlachiuksen maille rakennettiin suuri edustuskoti vuonna 1935. Klassismia edustava kartano henkii englantilaista yläluokan makua puutarhoineen päivineen. Serlachius-museo Göstaan lukeutuu nykyään kartano sekä uusi Paviljonki-rakennus ravintoloineen.
– Yhä useammat ihmiset tulevat tänne viettämään päivää. He vaeltelevat puistossa ja Taavetinsaaressa. Yläjärvi kertoo, kun teemme kierrosta kartanon pihapiirissä.
Siellä täällä näkee eri-ikäisiä seurueita, jotka kulkevat lehmuskujaa pitkin tai ylittävät siltaa kohti Taavetinsaarta. Koulujen alettua suurin osa kävijöistä on eläkeläisiä.
””Se esittää Mäntän karttaa. Itse näen siinä mustekalan.”
Gösta Serlachius perusti nimeään kantavan taidesäätiön jo 1933. Kurkistus kartanon alakerran taidesaleihin paljastaa, että täällä vierailivat 1930-luvulla monet valtakunnan silmäätekevät, Mannerheimkin.
Göstan unelma museosta kariutui hänen kuoltuaan 1942, mutta puoliso Ruth otti ohjat käsiinsä. Kartanon alakerta avattiin taidemuseoksi heti sodan päätyttyä 1945. Leski muutti pois kartanosta 1960-luvulla. Silloin taidekokoelma valtasi kartanon.
Kartano on täynnä Suomen kultakauden ja vanhaa eurooppalaista taidetta. Suuret kotimaiset nimet Halosesta Simbergiin ovat esillä. Kaiken keskellä on Claude Monet’n teos Heinäsuova ilta-auringossa.
Claude Monet’n teos Heinäsuova ilta-auringossa on yksi Serlachius-museon vetonauloista.
– Aiemmin kyseenalaistettiin, onko tämä aito Monet, sillä taulussa ei näy tekijän signeerausta. Mutta kun teos tutkittiin muutama vuosi sitten huippunykyaikaisella tekniikalla, huomattiin, että signeeraus löytyy maalikerroksen alta. Jostain syystä Monet halusi peittää sen.
Museoiden välillä voi liikkua henkilöautolla tai lainaamalla museon polkupyöriä.
Kartanosta pääsee sisäkautta museon uudelle puolelle. 2014 avattu Paviljonki-osa on barcelonalaisen arkkitehtitoimisto MS_XI:n suunnittelema.
– Vaikka arkkitehdit olivat Espanjasta ja Sloveniasta, he ymmärsivät hyvin, että tämä pitää tehdä puusta, sillä kaikki Mäntässä liittyy puuhun ja puunjalostusteollisuuteen.
Paviljonki pitää sisällään useita näyttelyitä mutta on näyttelyteos jo itsessään. Sata puista palkkikehää kannattelee rakennusta ja katto kurkottaa aina 12 metriin.
–Miljöö on mahtava, olemme tulleet tänne joka kesä tuon paviljongin avaamisen jälkeen, Raija Halttula kehuu.
Samassa rakennuksessa sijaitsee Ravintola Gösta, joka on suunniteltu skandinaavisen selkeäksi. Suuret ikkunapinnat antavat puutarhan jatkua ravintolatiloihin.
Ravintolan takaseinää hallitsee Heikki Marilan Mänttä-niminen teos.
– Se esittää Mäntän karttaa. Itse näen siinä mustekalan, Yläjärvi vitsailee.
Pomon pikku apurit
Pysähdymme Autereen tuvalle Taidemuseo Göstan pihapiirissä. Paikka oli aiemmin pehtoorin talo, nyt siellä sijaitsee viihtyisä kahvila.
Talon ulkopilareissa on erikoinen yksityiskohta, joka seuraa sisustusta ympäri Serlachiuksen Mänttää. Pienet puiset ukko- ja akkahahmot touhuavat kaikenlaisissa askareissaan – niin jopa Mäntän kirkon saarnastuolissa ja lehtereillä. Ne loukuttavat pellavaa, kalastavat tai metsästävät karhuja.
Hahmot ovat puunveistäjä Hannes Autereen (1888–1967) käden työtä, ja ne esittävät naivistisia kansanmiehiä ja -naisia. Patruuna Gösta Serlachius piti tavattomasti näistä pienistä hahmoista.
Ne kenties edustivat sitä tapaa, jolla patruuna halusi nähdä alaisensa, tehdastyöläiset? Pieninä, pulleina ja lapsenomaisen kömpelyksinä?
– Niin, ehkä, kuka tietää. Mutta Serlachius toisaalta ymmärsi taiteen keräilijänä naivismin suuntauksen, Yläjärvi sanoo.
Tamperelaiset eläkeläiset Raija ja Kyösti Halttula ovat pistäytyneet kahvilassa lohileiville päiväretkellään.
– Miljöö on mahtava, olemme tulleet tänne joka kesä tuon paviljongin avaamisen jälkeen, Raija Halttula kertoo.
Kyösti Halttula teki työuransa paperiteollisuudessa, ja hänellä on sukua Mäntässä.
Pari kehuu juuri näkemiään näyttelyitä. He tunnustautuvat taiteen ystäviksi, mutta tietyin ehdoin.
– Olemme taiteen ystäviä, mutta ei mitään sijoittajia. Saatetaan ostaa joskus, mutta ei myydä mitään! Kyösti Halttula naurahtaa.
Kolme kohdetta samalla suunnalla
1. Ähtärin pandat. Mäntästä ei ole pitkä matka katsomaan Lumia ja Pyryä eläinpuistoon. Ei ihan halpa reissu; aikuisten lippu ovelta 34 euroa.
2. Helvetinjärven kansallispuisto. Ruovedellä voi vaeltaa vaikka neljän kilometrin luontopolun Helvetistä itään.
3. Killinkosken Wanha Tehdas. Virroilla sijaitseva upea vanha teollisuusmiljöö museoineen ja näyttelyineen on auki syyskuun loppuun asti ma–pe 10–17, la 10–15 ja su 12–17. Talvikauden aukiolo kannattaa tarkistaa vaikka netistä ennen reissua.