Voi hemmetti sentään, tämä loppuu kohta.
Näin ajatteli sauvolainen Timo Sippo lokakuussa, kun silmissä näkyi oma pihapiiri. Sipolla ja hänen puolisollaan Sanna Katajaisella oli takanaan liki kolme miljoonaa askelta, 10 viikkoa ja noin 1 800 kilometriä taivalta Nuorgamista kotiin Sauvon kirkonkylän tuntumaan.
– Olo oli todella hämmentynyt. Marttilan jälkeen emme puhuneet oikeastaan enää mitään, vaan menimme tilaan, josta ei tiennyt oliko se iloa vai surua. Oli ihana päästä kotiin, mutta vaikea päästää irti tien päällä irrallaan olosta, Sanna Katajainen kuvailee.
Nyt Katajainen ja Sippo ovat julkaisseet kokemuksistaan kirjan Apostolinkyydillä päästä varpaisiin (Suomen Kalenterit Oy), joka sisältää vinkkejä tutustumisen arvoisista kohteista reitin varrelta ja otteita matkapäiväkirjasta.
Elämys-Ämmi-matkailuyrityksestä tuttu pari päätti kävellä Suomen päästä päähän vuosi sitten keväällä, kun suunnitelmat lähteä vaeltamaan vanhaa pyhiinvaellusreittiä Ranskasta Espanjan Santiago de Compostelaan kariutuivat koronaepidemian vuoksi.
Sippo ja Katajainen olivat aiemmin kävelleet pyhiinvaellusreitin Santiago de Compostelaan sekä Espanjan että Portugalin läpi, mutta Suomi oli heille uusi kohde kävelymaana.
– Olimme varaamassa lentoja Ranskaan sormi enter-nappulalla, mutta korona sotki suunnitelmat. Äitienpäivänä istuimme ja pohdimme, mitä teemme. Päätimme mennä Suomen ja EU:n pohjoisimpaan pisteeseen ja kävellä sieltä kotiin, Sippo kertoo.
Matkan nimeksi tuli Nuorcamino, mukailtuna espanjan kielen el Camino -sanasta, joka tarkoittaa tietä.
– Sanotaan, että kun kuulet caminon kutsun, on lähdettävä. Se on mielentila, Katainen sanoo.
Yrittäjät laittoivat Elämys-Ämmin varauskalenterin kiinni elokuun puolivälistä alkaen ja alkoivat katsella karttoja. Tavoitteena oli vältellä isoja teitä ja suosia kansallispuistoja ja metsäpolkuja.
Nuorgamin ja Sauvon lisäksi matkalle tuli kolmas varma kohde: Halsua Keski-Pohjanmaalla.
– Salosta kotoisin oleva ystävättäreni oli muuttanut Halsualle, ja hän ilmoitti, että meidän on ehdottomasti tultava sinne, Katajainen kertoo.
Kiireisen kesäkauden päätteeksi Sanna Katajainen ja Timo Sippo matkustivat ensiksi junalla Rovaniemelle ja sieltä bussilla Nuorgamiin. Kun he jäivät pohjoisimmalla pisteellä linja-autosta, yksi matkustaja ihmetteli, mitä pariskunta meinaa tehdä.
– Viittasin kädelläni kohti tunturia ja sanoin, että tuosta lähdetään kävelemään kotiin. Matkustaja huusi, että ei niin voi tehdä, Sippo muistelee nauraen.
Nuorgamista alkoi viisi päivää kestänyt patikointi erämaassa.
Samaan aikaan kun Katajainen ja Sippo yöpyivät teltassa ja tekivät matkaa, heidän taivaltaan saattoi seurata nettisivulta, jonne paikkatieto välittyi gps:n avulla. Vaeltajilla oli runsaasti seuraajia, mikä selvisi viikkojen aikana iloisten yllätysten kautta. Ensimmäinen niistä odotti heti Sevettijärvellä.
– Kun saavuimme Sevetin baarin, meille kerrottiin, että sauna on lämmin ja kun tulette saunasta, ruoka on valmis. Yöksi pääsimme nukkumaan kotaan, jonne oli laitettu tulet valmiiksi. Maksamisesta tuli ihan kauhea sanominen, ja tuuppasimme heille rahaa väkisin, Sippo kertoo.
Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla pariskunnalle soitti Haapajärven liikuntasihteeri, ja neuvoi heille majapaikaksi kyläyhdistyksen omistaman vanhan koulun.
Haapajärvellä, hiihtäjä Mika Myllylän synnyinkunnassa Katajaista ja Sippoa odotti yksityiskodissa valmis ruoka – ja melkoinen perehdys Myllylän henkilöhistoriaan.
– Meidät vietiin Mika Myllylän patsaalle ja valtuustosaliin, jossa on esillä Myllylän palkinnot. Meille esiteltiin hiihtopukuja ja näytettiin, missä Myllylä on syntynyt ja elänyt. Haudallakin käytiin.
Reisjärvellä puolestaan ruokapaikassa, paikallisella kristillisellä opistolla vastassa olikin nuorisokuoro.
– Kun avasimme koulun oven, kaikki 150 oppilasta olivat aulassa laulamassa meille. Olimme aivan ihmeissämme, ja minä itkin ihan hirveästi, Sanna Katajainen kertoo.
Sana kaksikon reissusta kiersi paikallisissa puskaradioissa, ja heidän seuraansa liittyi välillä muita kävelijöitä. Jutun juurta syntyi helposti, ja täysin tuntemattomat saattoivat avautua aroistakin asioista kävelijöille.
– Ajattelimme matkalla, että me kaksi tässä nyt vaan kävelemme, mutta kohtaamisia tapahtui matkalla koko ajan. Ihmisillä oli tarve puhua, ja ehkä tämmöisille kulkureille oli helppo kertoa omat asiat ja murheet, Sanna Katajainen miettii.
Taivaltajat yöpyivät teltassa, kotimajoituksissa ja hotelleissa. Eväiksi he olivat tehneet jo kotona Sauvossa kuivamuonaa, jossa oli peuraa, kalkkunaa, riisiä, kasviksia, mausteita ja yrttejä. Jotta kaikkea ei tarvitsisi kantaa mukanaan, kotijoukot lähettivät muonapaketteja sovittuihin kohteisiin matkan varrelle.
– Aamuisin kun täytimme ruokatermoksen, jännitimme, onko lounaaksi keittoa vai pataa.
Luonnosta he hyödynsivät etenkin marjoja ja kasveja teeaineksiksi.
– Kun aloitimme, lakat olivat vielä raakoja, mutta lakka-aika tuli meitä pian vastaan. Puolukoita riitti melkein etelään asti. Kun Pohjois-Pohjanmaalla vastaan tuli ensimmäinen omenapuu, meinasi tulla itku kun saimme tuoreen omenan puusta. Siitä huomasi, miten pitkä maa Suomi on, Katajainen kertoo.
Keskimääräinen kävelymatka oli 26 kilometriä, ja kahden yön huoltopausseja samassa kohteessa kävelijät pitivät kolme. Timo Sipon mukaan päivämatka vaihteli sään, mielialan ja maaston mukaan.
Puhelimistaan he poistivat uutissovellukset, eivätkä he kuunnelleet matkan taittuessa sen paremmin poppia, paikallisradioita kuin podcastejakaan.
– Nappeja ei ollut korvissa, Sippo naurahtaa.
Matkaa tehtiin enimmäkseen hiljaa.
– Vähän juttelimme, mutta toisen kanssa on kiva kävellä puhumattakin. Elämykselliset kokemukset on hienoa jakaa toisen kanssa. Kävellessä pitää hyväksyä toinen juuri sellaisena kuin hän on ja kunnioittaa toista, Sanna Katajainen miettii.
Syksyn mittaan pahentunut koronaepidemia tuli paria vastaan ensimmäisen kerran Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla, kun Sippo meni ruokaostoksille.
– Olimme kulkeneet kaikesta pahasta tietämättä erämaita pitkin ja käyneet pienissä kaupoissa. Nyt vastaan tulikin kymmenen ihmistä maskit päässä. Se oli kuin kauhuelokuvasta, hän naurahtaa.
Pitkän matkan aikana pari välttyi isoilta ongelmilta ja hankaluuksilta. Alkumatkasta Sanna Katajainen sai rakkoja, jotka pääsivät tulehtumaan, mutta Sauvon terveyskeskuksesta järjestyi antibioottiresepti lähimpään apteekkiin – jonne toki oli kymmeniä kilometrejä kävelymatkaa.
– Timo on ulkoistanut kaikki rakot minulle, Sanna Katajainen vitsailee.
Pettymykseksi osoittautuivat UKK-vaellusreitin polut, joiden piti kulkea Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
– Kuvittelimme kulkevamme paljon UKK-polkuja, mutta niiden kunto oli pettymys. Ne olivat hävinneet maastosta, ja oli pakko siirtyä tielle.
Kotiin Sauvoon taivaltajat palasivat 25. lokakuuta. Mitä lähemmäs koti tuli, sitä enemmän heidän seuraansa liittyi muita kävelijöitä. Saustilantiellä heitä oli jo ”joka puskan takana”, kuten Sippo kuvailee.
– Kun päästiin kotiin, muita oli varmaan pari-kolmekymmentä.
Matka ei kuitenkaan ollut vielä täysin ohi, vaan luvassa oli pimeydestä ja viilenevistä säistä johtuva talvitauko. Maaliskuun lopulla tie kutsui taas, ja Katajainen ja Sippo suuntasivat viimeiselle 120 kilometrin osuudelle kotipihasta kohti Hangon Tulliniemeä.
Iloiset yllätykset jatkuivat Varsinais-Suomessakin, kun Nurkkilan-Ylönkylän kyläyhdistys kutsui parin saunalleen.
– Sauna oli lämmin, takassa tuli ja jääkaapissa viikon tarpeiksi perniöläistä lähiruokaa. Perniö oli mieletön kokemus.
Kun Katajaista ja Sippoa pyytää nimeämään matkan mieleenpainuvimmat kohteet, he hiljenevät miettimään.
– Sanoimme jokaisessa paikassa, että tulemme varmasti uudestaan. Korouoman rotkolaakso Posiolla oli upein kohde, mutta muita on vaikea nostaa ylitse muiden, Sanna Katajainen sanoo.
– Meillä on valtavan kaunis maa, jossa on paljon puhdasta luontoa. Suomi näytti aivan erilaiselta, kun sen läpi on hiljaa kävellyt, Timo Sippo sanoo.
Molempiin teki vaikutuksen suomalaisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys.
– Istuimme bussipysäkillä jossain, saattoi olla Kainuuta. Ajattelin, että jos vaikka sairastuisin vakavasti, olen saanut tehdä elämässäni kaiken mitä olen halunnut ja toteuttaa unelmiani. Olemme olleet 15 vuotta yhdessä ja tehneet, mitä olemme halunneet. Se oli ihana olotila, Sanna Katajainen kuvailee.
Toteutuneiden unelmien tilalle on kuitenkin tapana tulla uusia. Sauvossa on talven aikaan luettu tiiviisti Euroopan viinireiteistä kertovaa kirjaa, mutta vielä ei ole Keski-Euroopassa taivaltamisen aika.
– Minua kiehtoo Olavin reitti Turusta Savonlinnaan, se on kartoissa melko valmis reitti. Toinen vaihtoehto voisi olla Manner-Suomen läntisimmistä pisteestä Enontekiöltä itäisimpään Ilomantsiin, Sippo miettii.
– Suomen matkailu tuntuu nyt hyvältä, kivalta ja valoisalta. Yksin tai kaksin kävellessä ei tarvitse pelätä koronaa, Katajainen summaa.
Lue lisää: www.nuorcamino.fi
Satsaa kunnollisiin varusteisiin
– Me olemme esimerkki siitä, että ei tarvitse olla nuori eikä huippukunnossa, jos haluaa lähteä pitkälle kävelymatkalle. Riittää, että on peruskunto ja sisua, sanoo viisikymppinen Sanna Katajainen.
Katajainen ja Timo Sippo korostavat, että pitkä taivallus vaatii oikeanlaista luonteenlaatua. Pitkästymistä ja tylsyyttä on osattava sietää.
Varusteissa kannattaa panostaa laatuun. Varsinkin kenkien on oltava hyvät, ja sadevaatteiden kunnossa.
Kaksikon tuore kirja Apostolinkyydillä päästä varpaisiin – Nuorcamino – 1883 km patikoiden sisältää yksityiskohtaisen luettelon varusteista, jotka pari kantoi mukanaan 15 kilon rinkoissa 10 viikon vaelluksensa ajan. Ruokailuvälineiksi riittivät molemmille kuksat ja luhat eli lusikan ja haarukan yhdistelmät ja yksi yhteinen linkkuveitsi.
– Kannattaa miettiä todella tarkasti, mitä rinkassaan kantaa. Mitään ylimääräistä ei kannata ottaa siltä varalta, jos mä tätä kuitenkin tarvitsen.
Rinkan sopivuus kantajalleen kannattaa varmistaa etukäteen, samoin teltta on hyvä testata ennen lähtöä.
– Testasimme telttaa kuukauden verran nukkumalla siinä kotipihalla, Timo Sippo kertoo.
– Kun kasasimme telttaa, meidän ei tarvinnut vaihtaa sanaakaan. Aikaa ei mennyt kahta minuuttia, Sanna Katajainen täydentää.
